top of page
Writer's picturepeter

Intohimona kasvu

Päivitetty: 25. heinäk. 2022

Tervetuloa kasvun maailmaan! Vaikea kuvailla, kuinka innostunut olen oman valmennustyöni kehittymisestä. Tänä vuonna 2022 olen tehnyt eräänlaista välitilinpäätöstä omasta ammatillisesta historiastani ja rehellisesti sanottuna, olen tosi ylpeä itsestäni.





Mä olen pidemmän aikaa jo miettinyt, mikä on tuloksellisen työn, menestyksen ja merkityksellisyyden kokemuksen salainen kaava. Uskon, että se ei synny pelkästään suorituksista tai tavoitteiden ylittämisestä tai mielen rauhoittumisesta tai yhteydestä toisiin ihmisiin. Salainen kaava liittyy kykyyn luoda mielekkäitä tavoitteita ja toimia näiden mukaisesti samalla omasta kokonaishyvinvoinnista huolehtien. Työelämässä ja johtamisessa tämä tarkoittaa työhyvinvointia, psykologista turvallisuutta, jatkuvaa oppimista ja tavoitteista keskustelua. Eli valmentavaa ja palvelevaa johtamista.

Salaisuus on kyky luoda mielekkäitä tavoitteita ja toimia näiden mukaisesti hyvinvoinnista huolehtien.

Nykyisessä valmennustyössäni ja siinä, mitä valmentamisesta tai coachingista ajattelen, pääsen hyödyntämään omaa osaamistani ja taitojani parhaalla mahdollisella tavalla. Pitkällisen coachtaustan kylkeen olen ottanut aiempaa vahvemmin myös hyvinvointiin liittyvää osaamistani. Opiskelinhan aikoinaan hyvinvointiteknologiaa ja osaamisen johtamista. Ja viime vuosituhannella silloinen opinnäytetyöni liittyi psyykkisiin kuormitustekijöihin ja näiden tunnistamiseen.





Eli nyt ollaan valmennustyön ja potentiaalin vapauttamisen ytimessä. Ei tästä voi olla muuta kuin innostunut!


-Peter

12 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Mitä business coaching on?

Tämä oli kysymys, jota muistan jo yli kymmen vuotta sitten pohtineeni. Olin tuolloin koulutettu työnohjaaja ja sertifioitu johdon coach....

ความคิดเห็น


bottom of page